Keitä me olemme
Kaikki toimintamme perustuu tutkittuun tietoon eläinten käyttäytymisestä ja kognitiosta. Me kouluttajat haluamme olla ajan hermolla eläintenkoulutuksessa ja kouluttaudummekin jatkuvasti lisää ja seuraamme kiinnostuneena tutkimustietoa, jota alalta valmistuu nopeaan tahtiin. Toimintamme on aina eläinlähtöistä ja kouluttajamme ovat sitoutuneita noudattamaan eläintenkouluttajien eettisiä sääntöjä.
Tavoitteenamme on eläimen ja ihmisen mahdollisimman sujuva ja onnellinen arki. Siksi haluamme panostaa siihen, että asiakkaamme saavat luotua eläinystäväänsä mahdollisimman hyvän suhteen ja luottamuksen. Meille on tärkeää, että kaikki toiminta on mukavaa ja stressitöntä sekä ihmisestä, että eläimestä.

NINA EHRSTRÖM

Olen Nina Ehrström, eläintenkouluttaja Porvoosta.
Kiinnostukseni eläimiin on alkanut jo lapsena ja elämäni varrella minulla on ollut useita erilaisia eläinystäviä. Sydäntäni lähellä on eläinten oikeudet ja eläinsuojelutyö. Työn ohella teenkin aktiivisesti vapaaehtoistöitä rescuekoirien parissa ja omat koirani ovatkin kaikki olleet rescuekoiria erilaisista taustoista. Lisäksi perheeseemme kuuluu koirien lisäksi myös muita kodinvaihtajaeläimiä, kuten kanoja sekä kalkkunoita, villasikoja, lehmiä ja kissoja.
Olen opiskellut koiralähtöiseksi koiran koulutusohjaajaksi (Doi Oy) 2018, ongelmakoirakouluttajaksi (Doi Oy) 2018-2020, sekä suorittanut eläintenkouluttajan ammattitutkinnon (Luksia), josta valmistuin 2020.
Erityisesti sydäntäni lähellä on erilaisten käytöshaasteiden ratkominen. Kaikessa tekemisessä on tärkeää toimia eläimen ehdoilla, ja pyrkiä mahdollisimman stressittömään koulutustilanteeseen.
Toiselta ammatiltani olen ensihoitaja-sairaanhoitaja, ja koenkin tästä olevan hyötyä myös eläinpuolella. Anatomia ja fysiologia ovat kiinnostuksenkohteitani ja olen perehtynyt paljon muun muassa koirien kipukäytökseen. Työni akuuttihoidossa on opettanut myös sen, että tilanteet harvoin etenevät täysin, kuten oppikirjassa. Näin on myös eläinten käyttäytymishaasteiden kanssa. Tilanne on usein monisyinen ja onkin tärkeää hoitaa juurisyitä taustalla, ei ainoastaan oiretta.
Kotikäyntejä ja koulutusta järjestän pääsääntöisesti Uudenmaan alueella.
Sähköposti: nina@elainopistofauna.com
Puhelin: +358 40 546 9288